
Aamulla teen pikaisen arvion LonelyPlanetin pohjalta, kannattaako Bukarestiin jäädä toiseksikin yöksi. Tulen siihen tulokseen, että ei kannata. Käyn ostamassa junalipun Brasoviin iltajunaan. Sen jälkeen suuntaan parlamenttitalolle. Siis sille kuuluisalle neuvosto-öky-monumentille, jonka diktaattori ”ajatusten Tonava” Ceaușescu itselleen rakennutti. Monumentin etuovella selviää, että sisään pääsee ainoastaan jos on passi mukana. Jätän homman siihen. Ei minua niin paljon kiinnosta, että lähtisin takaisin hotellille hakemaan passia. Sen sijaan kävelen vanhaan kaupunkiin. Se ei ole erityisen vanha. Osa vanhoista taloista on korjattu, osa ei, ja osan tilalle on rakennettu joku uudempi tönö. Ihan kiva, eri erityisen vaikuttava. Käyn kansallisgalleriassa. Siellä kiinnostavinta on keskiaikaosasto. Erityisesti vanhat säilyneet tekstiilit ovat kiinnostavia. Erityisesti koristellut kaavut ovat upeita. Helppo huomata, että täältä on Bram Stokerin Dracula-elokuvan puvustukseen on haettu vaikutteita (kyseinen leffa sattuu olemaan lemppareitani).
Lounasta syödessä surffailen Rome2Rio.com sivulla. Tiesittekö, että Helsingistä pääsee junalla vain kolmella vaihdolla Istanbuliin? Tosin aikaa menee lähes 3 vuorokautta. Hinta on 85 USD (ei sisällä Valkovenäjän viisumia, en ole varma tarvitaanko se). Georgian Tbilisiin pääsisi sivuston mukaan maata pitkin vain hiukan päälle kahdessa vuorokaudessa. Tosin rajan yli Venäjältä Georgiaan pitäisi ilmeisesti mennä taksilla. Mikhailo kehui Venäjän puolta Kaukasuksesta. Pitänee ehkä joskus käydä tutustumassa. Kyllähän tämä hiukan köyhältä tuntuu, että tästä nyt sitten pitäisi jo kohta kääntää nokka kotia kohti. Kun voisi jatkaa vaikka Armeniaan… (Mikä ihmeen pläntti muuten sijaitsee Armenian ja Iranin rajalla? Kartassa näkyy valtion raja mutta ei nimeä?)
Brasovin junan päätepysäkki olisi Budapest. Tässäkään junassa ilmastointi ei toimi/riitä. Ulkona on 32 astetta, sisällä varmasti enemmän. Ikkunat on ilmeisesti pultattu kiinni? Täälläkin kasvaa auringonkukkapeltoja. Ja paljon maissia. Pian horisontissa alkavat häämöttää Karpaatit. Vuoret ovat kyllä aina upea näky. Vuoristojen pikkukaupungit ovat aika erikoisen näköisiä. Katoilla on vaikka mitä torneja. Näyttävät satukirjan piirroksilta enemmän kuin vakavasti otettavalta arkkitehtuurilta.
Brasov on oikein nätti pikkukaupunki. Ilmeisesti myös monen muun mielestä, sillä vanha keskusta on aivan tukossa turisteja. Note to myself: älä matkusta EU maissa heinä-elokuussa. Ihan liikaa väkeä joka paikassa.
Olen varannut yöpaikaksi hostellin. Se hiukan jännittää – joudunko keskelle teinihelvettiä? Sijainti on hyvä, suorastaan liian hyvä. Hostelli on turisteja tukossa olevan kävelykadun varressa. Helpotuksekseni hostelli on kuitenkin aivan tyhjä. Tyylikäs hostelli on avattu vasta kaksi viikkoa sitten, eikä sillä ole vielä edes kylttiä ulkopuolella. Olen kuuden hengen huoneen ainoa asukki.

Ceaușescu presidentin palatsi 
Bukarestin keskustaa 

Upeassa vanhassa talossa on käsityökirppis 
Neonputkista kyhätty kattokruunu 

Käsityökirppiksen katto. Mä en ole ihan varma ansaitsevatko romanialaiset tätä rakennusta… 
Toivottavasti joku EU rahoitus tai hotelliketju pelastaa hienon rakennuksen tuholta. 
Näinkin voi lisätä kerrosneliöitä 
Pikkuinen kirkko 

Törmäsin keskelle ristiäisiä 

Bukarestin vanhakeskusta ei ole säilynyt kovin ehjänä 
Paikoitelen näyttää hyvältä 
Taidemuseon (kuninkaan palatsin) erikoinen sisäänkäynti 

Keskiaikaosasto oli museon kiinnostavin 
Tämä sopisi hyvin kreivi Draculalle 
Tuhotun luostarin säilyneitä palasia 
Luostarin seinämaalaus 
Tämän verran jäi jäljelle ainutlaatuisesta luostarista, jonka Ceaușescu puratti. Tilalle piti tulla joku kommunistipömpeli. Sanoisin, että Ceaușescu oli melkoinen vandaali. 
Unohtui tarkistaa, oliko tämä kuninkaan vai piispan päähine. Komea kumminkin. 
Lisää Drakulalle sopivaa vaatekertaa 

Naisten vaatteita 
Hihansuu 
Romaniassa on ollut vesipuhveleita ennenkin 
Perinteisiä romanialaisia asuja. Sääli ettei näitä enää käytetä. 
Uudempaa romanialaista taidetta 
Mustalaistytön muotokuva