Kuumaa, kuumaa. Olisi pitänyt ottaa edes viuhka mukaan tälle reissulle. Ei tosin sentään ihan yhtä lämmintä kuin Ranskassa parhaillaan, missä lämpötila ylittää 40 astetta. Lähden aamulla varhain liikkeelle. Tavoitteenani on päästä Romanian Bukarestiin. Yhtään juna- tai bussilippua minulla ei ole ostettuna, eikä hotellihuonetta varattuna. Minulla on vain puhelinnumero miehelle nimeltä Slava, joka ei osaa englantia, mutta jonka olisi tarkoitus kyydittää minut Renin kylästä Moldovan kautta Romaniaan.
Eilen olen respasta tarkistanut, että bussi lähtee klo 8. Jostain syystä en älynnyt kysyä, että mistä se lähtee, saati varata taksia viemään minut bussipysäkille. Minulla kun on tätä omaisuutta taas mukana ihan kohtuuttomasti, jostain syystä (puolet elektroniikkaa), joten autokyyti olisi kiva. Sen sijaan lähden aamuauringossa taapertamaan pitkin kuoppaista ja runsaiden kukkaistutusten reunustamaa kylätietä kohti kylän keskustaa, jonne on puolentunnin kävelymatka. Ensimmäisen kirkon kohdalla kysyn eräältä naiselta ”Autobus? Reni?” Hän lähtee näyttämään tietä ja vie minut Izmailiin menevään bussiin. Ensimmäinen etappi selvitetty!
Bussin rämä täynnä vanhoja naisia ja ämpäri kaupalla vihanneksia. Viisikymppinen kuski laittaa teknon soimaan kajareihin. Maisemat ovat vaihdellen laajaa ruovikkoa, peltoja sekä puutonta kuivan ruohon peittämää aroa. Tie on hyvin ”afrikkalainen”, kuten Mikhailo sanoisi. En tosin itse ole Afrikassa ihan näin pahoja teitä nähnyt.
Ajoittain tiessä on niin valtavia monttuja, ettei niistä varmaan pääsisi yli edes panssarivaunulla. Silloin ajetaankin tien vieressä pellolla. Bussi heiluu kuopissa niin, että hyvä kun ei kaadu kyljelleen. Täällä varmaan paikalliset bussikuskit ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn reittiin, jonka kuopat ja parhaat ajolinjat he osaavat ulkoa? Ei tästä maastoajosta ihan kuka hyvänsä kuski selviäsi. Välillä ajamme aivan keskeltä peltoa pitkin ajouria, jotka eivät ole tietä nähneetkään. Arvatkaa, miksi matkustan mieluummin raiteilla kuin bussilla??
Olin etukäteen katsonut matkan Google Mapsista. Jostain syystä Google tarjoaa autolle järjetöntä kiertoreittiä matka-ajalla puolitoista tuntia. Huomattavasti suoremmalle reitille Google antaa matka-ajaksi kaksi ja puoli tuntia. Ja sitä kaikkein suorinta reittiä google ei suostu tarjoamaan ollenkaan, vaikka karttaan onkin merkitty tie. Bussi kulkee suurin piirtein reittiä, jolle Google tarjoaa kahden ja puolen tunnin matka-aikaa. Bussi matka kestää kuitenkin kolme ja puoli tuntia. Siis yhtä paljon kuin ajomatka Odessaan! Näillä seuduilla lyhin matka ei tosiaankaan ole suorin. Ja se kartan kaikkein suorin reitti – se on todennäköisesti täysin kulkukelvottomassa kunnossa, veikkaan.
Lopulta selviämme Izmailiin. Bussiaseman vessassa on posliiniset aasialaiset kyykkyvessat. Onkohan näitä Venäjälläkin? Onneksi olen vielä sen verran ketterä, että kykenen vessassa kyykkimään täysi rinkka selässä. Ei nimittäin tee mieli laskea rinkkaa ei niin kovin siistin vessan lattialle. Ulkopuolellekaan en uskalla rinkkaa jättää. Ajoittain olisi kiva, jos olisi matkakumppani.
Onnistuneesti löydän myös seuraavan bussin paikallisen naisen avustuksella. Mikhailo soittaa – kuskini Renissä ihmettelee missä viivyn. Kännykän akku on taas ihan finaalissa, mutta saan onneksi annettua Renissä odottavan kuskini nimen pikkubussin kuljettajalle. He ovatkin kavereita keskenään, joten sopivat kuskin kanssa mihin minut tiputetaan. Pikku bussissa saan vierustoverikseni iloisesti venäjää höpöttävän ryppyisen babuskan, joka tarjoilee minulle karamelleja.
Kello yhden aikaan Renissä, jossa minut poimitaan bussin kyydistä. Toinen etappi suoritettu! Samaan autoon tulee joku Slavan tuttavapariskunta. Ja sitten rajalle. Kahden rajan ylittämiseen menee useampi tunti, vaikkei väkeä ole mitenkään erityisen paljon. Ihmeellisen tehotonta toimintaa. No, ainakaan ei voi sanoa, että Eurooppaan olisi liian helppo tulla? Tosin kajakilla olisin ylittänyt Tonavan Romanian puolelle vartissa… Rajalta näkymä yli viljelemättömän maan alas Tonavan laaksoon muistuttaa todella paljon Afrikan savannia.
Romanian puolella Slava et co löytävät juna-aseman pienen eksyilyn (gps ei kuulemma toimi) ja melkoisen venäjän kielisen keskinäisen kalabaliikin jälkeen. Natasha oli heti alussa sanonut, että juna-asema on tuolla alhaalla sillan alla (itsekin näin sen) mutta herrat eivät uskoneet. En sekaannu keskusteluun, kun en osaa venäjää ja kännykän akkukin on loppu. Kolmas etappi takana!
Saan kuin saankin junalipun illaksi Bukarestiin. Rautatieasemalla on Romanian rautateiden tarjoama ilmainen wifi, joten saan majoituksenkin varattua. Se on hyvä, sillä juna on perillä vasta 23:30. Neljäs ja viimeinen etappi on sekin siis hoidossa!
Juna on samanlainen kuin Helsingin paikallisjunat, mutta vähän suttuisempi. Hyvät romanialaiset, junia voisi joskus myös pestä, sekä sisältä että ulkoa. Ja olisi kiva, jos ilmastointi toimisi, kun näissä pahuksen uusissa liikennevälineissä ei saa ikkunoita auki (täysin älytöntä, koska ilmastointi kuitenkin jossain vaiheessa hajoaa, kuten tänä kesänä olen Suomessakin päässyt kokemaan). Asemalaiturilla pyörii naisjunanlähettäjä punaisessa koppalakissa viitta kädessään. Enpä muista junanlähettäjää nähneeni sitten lapsuuteni (isoisä oli junanlähettäjä). Junanlähettäjä viheltää pilliinsä sen merkiksi, että kyytiin haluavien on syytä hypätä kiireen vilkkaa junaan.
Alkumatkan näkymät ovat hulppeat yli laakson, jossa Tonava virtaa. Maisemat ja kylät Romanian puolella eivät juurikaan eroa Ukrainasta. Myös tällä puolella on aavemaisia neuvostoaikaisia tyhjilleen jääneitä tehtaita rikottuine ikkunoineen. Roskaa näkyy Romanian puolella enemmän. Muoviroskia on leviänä pitkin taivaanrantaan ulottuvia peltoja. Lehmät juoksevat pakoon junan alta. Junasta on paremmat näkymät kuin Ukrainassa. Jostain syystä ukrainassa kasvoi kapea kaistale puita aina radan vieressä, lähes koko matkan. Täällä tasanko on kokonaan puuton. Jokunen valtava kastelujärjestelmä kastelee peltoja. Taivaanrannassa pyörivät rauhalliseen tahtiin suunnattoman kokoiset tuulimyllyt.
Koko päivä aamu varhaisesta yö myöhään siis eri sorttisissa liikennevälineissä. Eihän tässä kyllä kovin paljon järkeä ole. Mutta erään sortin road-trip tämäkin. Ja jotenkin nautin siitä, että en ollenkaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, tai pääsenkö perille vai en.
Sen on tänään saanut taas huomata, että karvattoman apinan perusvietti on auttaa pulassa olevaa toveria. Tänään sain vastikkeetonta apua kahdeksalta ihmiseltä: Ukrainassa 3 vieraalta ihmiseltä (yksi vei kädestä pitäen aamulla bussipysäkille, toinen toimi tulkkina bussiasemalla ja varmisti että päädyn oikeaan paikkaan ja bussikuski soitti kuskilleni ja sopi että jättää minut pois oikeassa paikassa). Romaniassa 4 eri henkilöä neuvoi tietä eksyksissä olevalle kuskilleni viittomien avulla ja lisäksi yksi englantia taitava opasti junalipun ostossa asemalla. Tällä tavalla sitä kielitaidoton ulkomaalainen pärjää maailmalla. Mitä köyhempi maa, sitä avuliaammat ihmiset yleensä.
Vylkove aamuauringossa Ensimmäisen etapin bussi 
Bussi täynnä tätejä ja vihanneksia torille menossa 
Tie menisi tuossa vasemmalla, mutta se on niin hajalla että bussi kulkee pellon puolella 
Tie kääntyi vasemmalle, mutta bussi jatkoi suoraan pellon laitaa pitkin 
Sama kohta satelliittikuvassa. Ajouria on useita molemmilla puolilla kastelukanavaa. Oikealla ruovikkoa 
Puutonta ja kuivaa aroa 
Pikkubussi Reniin. Kun opaskirja on latinalaisilla aakkosilla ja viitat kyrillisillä, niin on iloa siitä, että muistaa joten kuten vielä kyrilliset aakkoset.
Ukrainan reissu 